Radoilla ei voi varmistua puomin turvallisesta sisäänmenosta, joko ratasuunnittelun tai väärän reitin myötä. Puomin sisäänmenoa voidaan opettaa koiralle, niin että koira itse huolehtii turvallisesta lähestymiskulmasta. Tavoitteena on koira, joka itse kääntää lähestymiskulman suoraan puomilinja myötäiseksi. Miten tämä sitten koulutetaan? Tarvitsen jonkin objektin, jonka koira osaa kiertää (voidaan myös opettaa, mutta silloin erillisenä tehtävänä). Kierrättävä objekti voi olla iso kartio, tolppa, maalipurkki tai jokin muu selkeästä näkyvä kiertoa tukeva väline. Tietenkin yhden puomin alastulon ja agilitypyödän tai jonkun muun korkean tason, mitä vasten puomin laudan saa ja koira mahtuu sen jälkeen esim. menemään namikipolle. Tason on kuitenkin hyvä olla suht korkea, jotta tulee koiralle tulisi visio puomista.
Kierto tehtävä asetetaan ensin usean metrin päähän puomin laudasta. Koira lähetetään kierron kautta kaikista mahdollisista kulmista ja annetaan tehdä puomi lauta. Tärkeää myös asettaa kiertotehtävä niin, että koira kääntyy juuri puomin suuntaiseksi, kun se suorittaa sen tiukalla käännöksellä. Muista tehdä molemmat puolet! Pikku hiljaa kiertoa tuodaan yhä lähemmäs puomia, jolloin koira joutuu työstämään yhä nopeampaa kääntöä lähempänä aloitusta. Lopulta kiertoapu tuodaan kiinni puomiin ja häivytetään kokonaan pois. Koiran pitäisi aika nopeastikin oppia itse hakeutumaan puomille menoon puomin suuntaisesti eli ottamaan turvallisen linjan esteelle.
Huom! Jos koirallasi on haasteita osua ylösmenoon, voi harjoitukseen lisätä esim. etutassu targetin eli koira työstää ajatusta puomiin osumisesta alaosaan, kun sitä lähestytään ja aloitetaan suorittaminen.
Taidoin opettamisen idea on turvata ne tilanteet, kun ratasuunnittelussa ei ole onnistuttu tekemään turvallista lähestymistä tai kun koira tekeekin yhden esteen liikaa ja lähestymiskulma muuttuu. Kun koiralla vastuu huolehtia hyvästä lähestymisestä, voimme välttää turhia puomilta tippumisia ja siitä johtuvia havereita. Koira myös oppii tässäkin itsenäiseksi ja ohjaajan tekeminen ei häiritse sen keskittymistä.
Treenauksen iloa kaikille!!!!
Marianne, Talent Dogs