Mitä tarkoittaa, kun koira tarjoa toimintoa? Tärkeimpänä koira itse tarjoa erilaista käytöstä saadakseen haluamansa eli tavoiteltavan palkkion. Kouluttajan tehtäväksi jää merkata sekundääri vahvisteella haluttu toiminto ja vahvistaa se primäärivahvisteella eli palkkiolla. Koira oppii siis käytöksellä kontrolloimaan ympäristöä eli saamaan palkkioita. Kouluttaja suunnittelee halutun käytöksen muokkauksen eli millaiseen käytökseen lopulta halutaan päätyä. Käytöksen muokkausta pienistä paloista sanotaan sheippaamiseksi. Sheippaamisessa halutaan, että eläin tarjoaa eli itse keksii eri käytöksiä, mistä muokataan haluttua loppu tulos. Joskus käytöksen muokkaus voi alkaa niin pienestä asiasta kuin katseen kääntämisestä.
Koiran oppiessa itse, mikä käytös johtaa palkkion, luodaan vankka pohja vahvalle käytökselle. Samalla me työstämme omaa kommunikaatiota eläimen kanssa. Opimme miten juuri se eläin näkee maailmaa ja miten asioita juuri sille eläimelle kannattaa opettaa. Jokainen käytöksen muokkaus kehittää molemmin puolista kommunikaatiota ja jokainen tarjoamisen kautta oppiminen nopeuttaa seuraavaa koulutusprosessia. Kun opetamme koiralle ensimmäiseksi yksin kertaisen toiminnon, kuten kosketus kepin koskettamisen, opetamme samalle todella monta pientä asiaa jatko asioiden opettamiseen. Puretaampa hieman tätä prosessia pienemmäksi, kun kyseessä koira joka opettelee ensimmäisiä asioita:
- koira katsoo kosketuskeppiä – naks ja palkka – koira oppii tässä kiinnittämään huomioita ohjaajan kädessä olevaan objektiin
- koira lähestyy kosketuskeppiä – naks ja palkka – koira oppii ottamaan kontaktia esitettyyn esineeseen
- tässä vaiheessa koira oppii myös pikku hiljaa, että sen tekemisellä voi olla merkitystä palkan saamiseen
- koira koskettaa keppiä – naks ja palkka – koira oppii, että tekemällä kohteelle jotain niin toiminta johtaa palkkioon
- tässä vaiheessa aletaan pikku hiljaa tarkentaa kosketuspaikka eli tiukentamaan kriteerejä -> koira oppii tarkentamaan tekemistään
- koira koskettaa keppiä juuri palloon – naks ja palkka – koira oppii tarkentamaan toimintoaan ja oppii ettei esim. kosketuskeppiosaan tuoda palkkiota
- pikku hiljaa koiran fysiikan toiminto tarkentuu sen mukaan, kun muokkaamme käytöstä -> samalla myös meidän taidot ennakoida ja palkata oikein kehittyvät -> työkalut yhä vaikeampien toimintojen rakentamiseksi alkavat kehittyä
Kosketuskepin opettaminen onkin yksi yksinkertaisimmista toiminnoista, jonka koiralle voi opettaa. Samalla kuitenkin molemmat käyvät läpi oppimisprosessia. Kouluttaja oppii käyttämään naksua, sekä muokkaamaan omaa ajoittamista saadakseen mahdollisimman puhtaan käytöksen. Koira oppii, että käytöstä muokkaamalla saa palkkioita, sekä työstämään omaa keskittymistä, mistä juuri nyt saa palkkion – koske vain palloon. Eli pieni harjoitus voi kehittää molempien osaamista. Kosketuskepillä on myös monia sovelluksia, mitä voidaan käyttää monien monimutkaisempien toimintojen opettamiseen, kuten seuruun opetus tai koiran työskentely kyvyn testaus häiriötilanteissa.
Suosittelen kaikkia kokeilemaan kosketuskepin opettamista, jos tarjoamisen kautta opettaminen on vielä uusi asia. Kouluttajana ole valmis pilkkomaan käytös pieniksi. Osalla aloitetaan katseen kääntämisestä keppiin. Osalla taas pitää ennakoida jo ensimmäisestä hetkestä, kun keppi tuodaan esiin, ettei koko keppi päädy koiran suuhun. Eli prosesseja loppu tulokseen voi olla monia. Osalla palkataan pieninkin mielenkiinto ja toisia jarrutetaan palkkaamalla jo pelkkää ajatusta kepistä, jotta saadaan rauhaa ennen kosketusta. Jokaisen tie maaliin on erilainen, mutta pysähdy aina miettimään, mihin käytökseen pyritään ja miten juuri tämä koira alkaa prosessoida tekemistä.
Treeni iloa kaikille!!
Talent Dogs – Marianne