Puomi osana ratasuunnittelu

Turvallinen sijoittelu rataharjoituksiin

Puomi esteenä haastava sen kapeuden takia, sekä juoksukontaktien myötä tulleen nopeuden. Este vaatii todella hyvää kehonhallintaa koiralta, jotta se pystyy suorittamaan esteen turvallisesti. Puomille on erityisen tärkeää varmistaa turvallinen ja suora lähestyminen. Vino lähestymiskulma on saattaa ajaa koiran epätasapainoon, joka pahimmallaan voi johtaa koiran tippumiseen ja loukkaantumiseen. Siksi on tärkeää huomioiden puomi sisäänmeno edeltävät ratakohdat, sekä puomi poistumiset, jotta voidaan taata turvallinen suoritus kapealla esteellä. Tärkeä huomioida myös lähestymiset, kun koira ottaakin väärän esteen ennen puomia. Ratasuunnittelussa voi käyttää ns. turva lähestymisaluetta, jolloin helpompi hahmottaa linjojen vaikutuksia ( Of course – online Class).

Juoksupuomi yleistyvät koko ajan enemmän ja enemmän. Kisaratoja on tullut seurattua ratapiirustuksista. Välillä on näkynyt aika vaativia poistumisia jo ykkösluokassa. Seuraavaksi käyn hiukan läpi omaan kokemukseen puomin opetuksesta ja mitkä poistumat ovat helppoja ja vaikeita, sekä mitkä voisivat olla luokka jaon mukaisesti sopivia ja edistäisivät koirakoiden progressiivista kehitystä kontakti osaamisen kanssa.

HUOM SEURAAVAT EIVÄT OLE MITÄÄN VIRALLISIA GUIDELINEJA, mutta aina voi toivoa. 😉

1 – luokka – tavoitteena testata koirakon esteosaamista

Suorat ja loivat poistumiset perushyppyeste, putki ja suora sisäänmeno hypyltä tai putkesta. Näillä testataan yksittäisenä puomiosaaminen ilman, että tulee hyppyteknisestikään vaikeita jatkoja.

2 – luokka – aika haastaa koiran osaamista

Jo jyrkempiä poistumisia, mutta ei ihan 90 asteeseen. 90 astetta vaikea poistuminen niin pysäreillä kuin juoksareilla. Vaikeutuksena puomin jälkeiset loogiset takaa kierrot, erikoisesteistä muuri ja pituus puomin jälkeen. Kepeille sisäänmenoja helpot kulmat. Helppoja este ohituksia. Sisäänmenoja erikoisesteiltä suorasta linjasta. Helppoja kulmia niin, että ohjaajakin saattaa ratatehtävien takia jäädä jälkeen eli vaaditaan perusitsenäistä suorittamista.

3 – luokka – kaikki taidot kehiin

Poistumissa kaikki kulmat käyttöön. Koirille juoksareissa yleensä vaikein poistuma kulma on 90 astetta. Ei siis 180 astetta. Poistumisten jälkeiset vaikeammat takaakierrot eli sivulle tehtävä takaakierrot. Haastavat ohitukset eli mennään esteiden välistä, vaikka kepeille. Kepeillä kaikki kulmat. Rengas puomin jälkeen, tämä hyppyteknisesti varsin vaativa eli siksi vasta 3 – luokan poistuma. Puomia edeltävät vaikeammat tehtävät ja sitä seuraavat vaikea kohta koiralle itsenäiseen suorittamiseen eli testataan myös koiran itsenäistä osaamista vaikeammissa tehtävissä.

Kaikkia näiden osaamiseen vaadittava taitoja voidaan treenata, kuten esimerkiksi sisäänmenoja. Ratasuunnittelussa pitää kuitenkin mennä turvallisuuden takia heikompi taitoisten mukaan, jotta voimme tarjota turvallista menoa radoilla. Kirjoitus on oma ajatuksena puomitaitojen vaatimuksissa kisoissa. Tämä perustuu ihan siihen miten omat ja koirien koulutettavien koirat ovat kokeneet mitkäkin tehtävät. Toivottavasti tästä tulee keskustelua. Mutta tosiaan nämä ovat omat mielipiteeni, eivät mitkäät viralliset suositukset tai määräykset. Toivon vain, että koiramme saisivat kehittyä progressiivisesti taidoisssaan etäänpäin ja turvallisuus lisääntyisi ratasuunnittelussa.

Oikein upeaa syksyä ja vauhdikkaista puomitreenejä!

Talent Dogs – Marianne

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *