Tammikuun lopulla tuli vietetty 3 iltaa ja yötä Clicker Expon luentoja kuunnellen. Clicker Expo on Karen Pryorin perustaman yhtiön pitämä seminaari kokonaisuus, minkä tarkoitus on tuodan yhteen eläinten kouluttamisen parissa työskenteleviä ihmisiä ja antaa tietoa eläinten kouluttamisesta vasta-alkajille. Clicker Expot luotiin viemään eteenpäin viestiä positiivisten koulutusmetodian käytöstä eläinten kouluttamisesssa. Itsellä tämä oli jo 4 Clicker expo, mutta ensimmäinen mikä tehtiin online versiona. Edellisillä kerroilla on päässyt näkemään ja tapaamaan saman henkisiä ihmisiä kasvokkain, niin Englannissa kuin Tanskassa pidetyissä Expoissa.
Nettiversio mahdollisti useampien oppipolkujen järjestämisen Expon aikana ja luentoja olisin valittavana useampia per aikaikkuna. Onneksi kaikki luennot pääsee jälkikäteen katsomaan, joten pystyi rauhassa valitsimaan juuri itseä kiinnostavat kokonaisuudet näin live versiona. Luentojen järjestelyt ja systeemit toimivat hienosti koko seminaarin, vaikka ensin hiukan jännitti miten yhteys pelaa Suomesta asti. Mutta huoli oli turha ja kaikki Zoomilla tehdyt luennot toimivat moitteetta. Netissä tehty versio mahdollisti paljon isomman luento määrän, sekä edullisemman hinnan. Toki jäi kaipamaan tapaamisia erilaisten kouluttajien kanssa, sekä sitä sananvaihtoa eri lajeista. Edellisissä Expoissa tuli tavattua monta eläinkoulutus intoilijaa, minkä kanssa edelleen vaihtaa kuulumisia.
Itselle ensimmäinen tavoite oli päästä kuulemaan Hannah Bradigania livenä. Hannah yhdysvaltainen tokoilija, joka pitää aivan mahtavaa podcast-sarjaa Drinking from the Toilet ja kirjoittanut vuosi sitten ilmestyneen tokokirjan. Toko USAssa on hiukan erilaista, kuin meillä, mutta sisältää paljonkin samoja elementtejä. Hänen podcasteistään ja kirjoistaan olen saanut paljon vinkkejä erilaisten haasteiden treenaukseen. Kuten kansilla tunnareiden opettaminen. Siitä lähtien olen seurannut hänen tuotantoaan. Ensimmäinen hänen luentonsa koski valintojen opettamista. Luennolla käytiin lävitse miten opettaa suuntia ja juuri hajuerottelua. Hannah lähti kouluttamaan kaikkia tehtäviä, niin että harjoituksessa ei käytetty mitään mitä lopullisessa tehtävässä tehdään. Tämän tarkoituksena on opettaa osataitoja erikseen ilman, että loisimme väärää tunnetilaa ja että koira oppisi mahdollisimman puhtaasti eli ilman virheitä myös itse kilpatehtävän. Ideologia virheettömästä treenauksesta on yhä kasvammassa trendissä ja tietenkin osana yhä eettisempää kouluttamista. Aina se ole helppoa, mutta tältäkin luennolta tuli monta hyvää pointtia, miten suunnittelulla voidaan päästä lähes virheettömiin koulutusprotokolliin.
Tästä siis hiukan esimakua, mitä tuli kuunneltua vkl aikana. Luentoja oli paljon ja paljon aiheita mihin haluaa vielä palata useampaan otteeseen. Expon luennot on katsottavissa vuoden vielä esityksen jälkeen. Aiheista tuleekin vielä lisää kirjoituksia jatkoon. Hetki menee aina työstää saatua oppia eteenpäin, ennen kuin siitä saa mitään järkeävää jakoon.
Upeaa kevättä kaikille!!!
Talent Dogs – Marianne